Change of life: How are you?

Niinpä, miten voit? Mitä kuuluu? Kysymyksiä joihin täällä kuuluu vastata vain "Good, thanks." Kysymys mitä mä oon ruvennut vihaamaan täällä ylikaiken. Mä olin aikasemmin alottanut kirjoittamaan tätä uutta tekstiä. Tekstin otsikko oli aluksi "kevätloma". Päätin vaihtaa sen koska mulla ei oo nyt todellakaan sellanen olo että kirjottaisin kevätlomasta. Varsinkaan koska mulla ei mitään kevätlomaa ole. Lapsilla on. Loma kestää pari viikkoa ja eka viikko on kuulemma kaikille rankka koska kukaan ei kestä toisiaan ja kaikki on toistensa kurkussa kiinni. Nice. Tuntuu että näillä riittää näitä koululomia melkeen joka kuukaudelle. Onhan se ihanaa noille että ei tarvitse mennä kouluun ja saa viettää päivät kotona ja rannalla. Mulle tää ei kyllä oo niin ihanaa. Se että kaikki on kotona samaanaikaan saa mut välillä niiin hermoromahduksen partaalle että huhhuh! No kyllä tää tästä. Alkuviikon pojat oli tennisleirillä. Se kesti aina kolme tuntia per päivä. Finn oli siitä ihan fiiliksissä, Hugo vihas sitä. Harmi koska se oli maksanu aika paljon ja Brigitte oli ajatellu että on kivaa että pojilla on jotain aktiviteettiä lomalla. Tänään vein Indigon aamusta ratsastusleirille. Tai nää ton tämmösiä päiväleirejä. Se oli aivan innoissaan, tosi kiva että se pääs sinne :) Muuten kaikki on ihan niinkun normaalistikin arkisin, aamulla normaalit aamutoimet mutta ei kiirettä, hyvä! Normaaleja päivittäisiä askareita jotka eivät oo kyllä sujuneet niin hyvin sillä täällä on kokoajan ihan tosi paljon porukkaa. Lasten kavereita, Brigitten kavereita ja minä yritän imuroida lattioita ja laittaa pyykkiä narulle minkä kerkeen.

Tästä kaikesta voi nyt varmasti kuulla että en oo ihan onneni kukkuloilla tällä hetkellä. Tosiaan olin alottanut tän tekstin aivan eritavalla kunnes tajusin että mitä ihmettä mä kirjotan tänne, emmä oikeesti ajattele noin. Mä olen tajunnut että niin sanottu kuherruskuukausi on ohi ja mä olen hiukan onneton tällä hetkellä. Tuntuu että mä vihaan kaikkea. Ihan kaikkea. Kaikkia ihmisiä, eläimiä, jopa koiria (!!!). Totuus on että en oo tällä hetkellä tyytyväinen tähän elämään. Tuntuu siltä etten sais valittaa koska hei mähän oon päässy Australiaan asti ja kaikki pitäis olla hyvin. Mutta voi kuulkaa, kyllä täälläkin voi olla kurjaa. Tiedän että tää on nyt vaan vaihe jota käyn läpi, mutta päätin että parempi on kirjottaa näistä tuntemuksista jos joku näihin joskus vaikka voisi samaistua ja olisin jollekkin vaikka avuksi. Tiedän miten vaikeeta on itsekseen pyöritellä kaikkia asioita päässä ja miettiä että ei tästä tuu mitään, mä lähden kotiin. Mulla on nyt just sellanen olo. Tästä päästään otsikkoon. Mä siis suoraan sanottuna vihaan tota kysymystä. Sillä siihen ei tosiaankaan kuulu vastata mitään muuta kun että kaikki on hyvin. Annetaan kuva että kaikki on hyvin vaikka kuinka olisi paha olla ja harmittaisi.

Mä oon huomannu että tässä perheessä vanhemmat tai aikuiset ei saa valittaa mistään turhasta, eikä pystykkään sillä me kuunnellaan joka päivä noin sata kertaa kaikkien lapsien valituksia ja itkuja siitä kuinka joku löi tai potkasi toista. Ei siinä enää jaksa kuunnella jos mulla on kurja mieli tai oon ikävissäni. Vaikka mä kuinka tiedän sen että Brigitte tekee mitä vaan että mä oon onnellinen niin en mä haluu antaa sille sellasta oloa että mä oon onneton koska tiedän että se saattais pelästyä että haluun lähteä kotiin.

Tää teksti saattaa nyt järkyttää joitakin ihmisiä, ja tiedän myös että äiti ja iskä on odottanut tätä tekstiä :D Joten tässä se nyt on. Oon onnellinen siitä että saan olla täällä, oon onnellinen edelleenkin siitä että mulle sattu näin hyvä perhe ja että mua oikeesti rakastetaan täällä. Oon onneton siitä, että tunnen oloni päivittäin yksinäiseksi, mun elämä pyörii kodin, koulun ja kuntosalin ympärillä. Mun päivän kohokohta on se että pääsen salille. Vähäks aikaa pois kotoota. Pois lasten luota. Mutta niin se on myös Brigitten elämä aika lailla vaan se että se on kotona. Se sano mulle eilen että voi herranjestas mä en oo käyny kolmeen päivään missään. Ja se oli tänään aamulla ihan onnellinen siitä että pääsi Frankstoniin Tullyn kanssa kaupoille. Hassua. Mutta tätä tää on. Kyllä mä sen tiedän. Enkä mä oo todellakaan onneton joka päivä. Mulla on nyt vaan tosiaan rankka vaihe meneillään ja tuntuu että vihaan kaikkea. Viikonloppuja odotan aina kun kuuta nousevaa. Ne on mulle täällä kultaakin kalliimpia. Mun Suomikaverit on mulle myös kultaakin kalliimpia. Mä yritän kauheesti saada täältä myös muita kavereita, mutta oon huomannut että aussitytöt on aika vaikeesti lähestyttäviä ja jossain määrin aika ylimielisiä. En voi yleistää todellakaan mutta mun kokemukset ei oo ollu kauheen hyviä, vielä ainakaan. Mulle on myös todella tärkeitä skype-keskustelut Suomeen Mm. eilinen skypetys mummin kanssa oli varmaan paras ja ihanin keskustelu koko tän mun täällä olon aikana. Mummi ehdotti että rupeen kirjottaa päiväkirjaa, ja niinpä mä sitten aloin. Ja huomasin heti että voi että se auttaa. Saan purkaa aivan kaiken kurjan mielen ja hyvän mielen sinne ja sit joskus piiitkän ajan päästä voin lukea sitä ja elää uudestaan kaikki nää mun tuntemukset ja kokemukset täällä. Mummi sai mut myös tajuamaan mikä multa puuttuu. Mulle todella tärkeä asia. Taide. Teatteri, tanssi, laulu. Mä tajusin että mun täytyy nyt yrittää päästä johonkin tanssi-laulu - tai teatteriryhmään, koska sitä kautta mä saan varmasti samanhenkisiä ihmisiä kaverikseni ja tiedän että kaikki tollanen tekee mut tosi iloseks ja voi että miten hyvää vastapainoa se olis tälle sekasortoelämälle kotona.

Noniin... Siinä pieni tai vähän isompikin avautuminen. Älkää olko huolissanne musta. Mulla on kaikki hyvin, mutta voisi olla paremminkin ja aijon tehdä asialle jotain. :) Turhaan tässä jään tuleen makaamaan! Tänään meen illalla Body balance tunnille joka on todella hyvää vaihtelua juoksun ja salin rinnalla !! Kyllä tää tästä. Elämä on täynnä ylä -ja alamäkiä vaikka kuinka asuisit Australiassa missä on lämmin ja ihanaa. Tosin täällä on kyllä ihan kamala keli. Vettä on tullu kokopäivän ja tuuli on niin kova että pikkunen Matilda meinas lähtee lentoon. Mutta lauantaina on Aussifutiksen finaali jonka jälkeen kesän pitäis alkaa. Sitä odotellessa...

On todella hullua ja hassua että tänne asti pitää tulla tajuamaan kuinka onnellinen sitä onkaan omasta elämästä ihan vaan Suomessa. Kuinka paljon mulla on rakkaita ja tärkeitä ihmisiä mun ympärillä jotka tekee ihan kaiken että mulla on hyvä olla. Mulla on ikävä teitä jokaista ja oon teistä onnellinen. Todella onnellinen.

Loppuun vielä kuvia!