Change of life: kesäkuuta 2013

Hei vain kaikki.

Mulle on sattunu ja tapahtunu tässä viikon sisällä maailman kamalimpia asioita mutta myös maailman ihanimpia asioita. Näin se elämä oikeesti vaan kulkee. Jokainen tietää varmaan sen tunteen kun elämässä tapahtuu jotain ihan kamalaa ja tuntuu ettei mikään kiinnosta enää ja kaikki on yhtä paskaa... No mulla on nyt viikon ajan ollut tämmönen olo. Treenaaminen ei huvittanu, eikä sitten kyllä oikeen mikään muukaan. Todella typerää, että ihmisen pitää antaa kamalien asioiden vaikuttaa niin voimakkaasti itseensä ja oon henk koht sitä mieltä että se on jonkinlaista luovuttamista. Mä siis luovutin, mutta vain hetkellisesti. Lauantaina tajusin todella sen että kun jotain paskaa tapahtuu niin pakko on myös tapahtua jotain hyvää. Näin mulle kävi. Mä oon niin ruvennu uskomaan kohtaloon ja siihen että kaikella vaan on oltava tarkotus. On pakko luopua jostain maailman rakkaimmasta ja tärkeimmästä (ainakin hetkellisesti)jos haluu tehdä jotain aivan uutta ja elää. Tajusin senkin. Kauheen sekavaa kirjotusta varmaan, mutta siis pääpointti on tässä se että olin viikon aivan järkyttävän surullinen ja maassa mutta lauantain ilouutiset sai mut ehkä maailman onnellisemmaks. Mitä lauantaina sain sitten kuulla, niiin sen että sain Australiasta sen perheen minkä halusin ja lähden kolmen viikon päästä. :))) Tää juttu meni vielä niin että se perhe olis tarvinnu mut jo nyt heti sinne mutta kun en voi lähteä vielä pariin viikkoon niin ne otti yhen toisen tytön haastatteluun joka oli siis jo Ausseissa. No olin varma että tää peli on menetetty ja mulle ei koskaan tapahdu mitään ihanaa.. Yhyy... :D Mutta sitten tämän perheen äiti laitto mulle s-postia että se tyttö ei ees ilmestyny haastatteluun ja ne haluu mut. Tää perhe on siis selvästi mulle tarkoitettu. Ei voi ajatella mitenkään muuten. Näin tän vaan kuului mennä. Nyt lähden vähäks aikaa ulkomaille kasvamaan ja miettimään että mitä ihmettä mä oikeesti tältä elämältä tahdon. JA toivottavasti tuun vähän fiksumpana takas. Tai sitten en. Juur puhuin parhaan ystäväni Ellun kanssa että ei kasveta ikin aikuisiks. Aika tylsää sellanen meinaa.. :D Haluun tällä kirjotuksellani kannustaa kaikkia lähtemään. Vaikka kuinka sulla olis poikaystävä tai jotain muuta mikä muka estää.. Voin kertoa että jos et nyt lähe vaikka haluisit, tuut katumaan sitä niin sairaasti vanhempana. Niin sairaasti ! Kyllähän tää pelottaa ihan todella paljon. Mutta niin sen kuuluukin. Oon niin satavarma että mä en tuu katumaan yhtään tätä lähtöä vaikka se on tässä nyt mietityttäny aika paljon. Pitää vaan päättää että lähtee, sitä ei kannata rupee liikaa miettimään eikä stressaamaan. Koska sillon ei tuu lähettyä.

Tää mun blogi tulee jossain määrin nyt muuttumaan, mutta treenaamista edelleen jatkan. Ja siitä kirjottamista. Nyt enemmän on vaan asiaa tälläsestä psyykkisestä puolesta mutta sekin on musta tosi tärkeetä. Uskon et moni voi samaistua tälläsiin tuntemuksiin. :)

Oon ihan sekasin kaikesta mitä on tapahtunu nyt koska kaikki on käyny niin äkkiä. Ihan hullun äkkiä. Mutta ehkä ihan hyvä. Ainakin on tullu jotain tosi positiivista kaiken pahan tilalle ja en ees osaa sanoin kuvailla et mikä myllerrys mun sisällä on. Mutta näin elämä vaan kulkee.

Eilen ostettiin mulle one-way ticket Melbourneen ja laitoin Viisumihakemuksen eteenpäin. Sieltä tuli heti tänään vastaus. :) HUH! Kauheesti on vielä asioiden hoitamista. Kuten esimerkiksi vakuutus pitäis varmaan hankkia, ainakin siks koska oon päättäny ostaa Longboardin sieltä. On kuulemma halvempia, ja miettikää kuinka choooli muija oon kun sellasella sielä painelen ;) Noo saa nähä opinko koskaan mutta oonhan mä jo vähän treenaillu tääl suomessa. Mutta joku matkavakuutus olis kyllä ihan hyvä :D Sitten pitäis ostella kauheesti jotain tuliaisia sinne, viis lasta... Tulee kallis lasku, mutta pitäähän mun nyt saada heidät heti mun puolelle ;) Odotan lähtöä niin innolla mutta samalla myös kauhulla. Eniten ehkä pelottaa se kieli. Oon aika huono englannissa ja se aussienkku ei varmasti oo mitään helpointa. Oon kyllä nyt ottanu ittelleni sellaset haasteet että kyllä saa olla ylpee itsestään jos onnellisena sieltä vielä takas tuun :D Mutta tällänen mä oon, haasteita täytyy olla. Ei sinnekkään oo mitään järkee musta lähteä sillai ettei olis mitään hommaa missään. :) Aattelin tässä ruveta kattelee aussisarjoja jos se vaikka vähän helpottais. :D

Voi että miten ihmisen elämä onkaan mielenkiintosta. Ei voi muuta sanoa. Mutta ei mulla sen kummempaa kun että asioilla on aina tapana järjestyä.