Uudet tuulet

Heippa!

On vierähtänyt taas tovi mun viime kirjotuksesta, mutta mulla ei oo ollu oikeen kummemmin mitään kerrottavaa niin olen pysynyt vaiti. Nyt kumminkin on. Tässä kuukauden sisällä on sattunut ja tapahtunut. Oon hyvin hyvin onnellinen tällä hetkellä mun elämäntilanteesta. Tosin en ihan jokaisesta osa-alueesta mutta ei tarviikkaan eikä pidäkään. Pitää olla onnellinen kumminkin siitä kaikesta hyvästä mitä on tapahtunut ja mitä on tapahtumassa. Olen nimittäin muuttamassa heinäkuun ensimmäinen päivä Helsinkiin. Kaikki on käyny niin äkkiä taas mutta mun elämässä yleensä on tapana käydäkin. Mä en paljoo mietiskele mitä teen tai toimin ja voin kyllä kertoa että se toimii. Ei aina mutta melkein aina. Ja oon ainakin aina mun suurimpiin päätöksiin ollu tosi tyytyväinen ja ilonen. Oon sitä mieltä että spontaanisti eläminen on parasta ja kun tekee asioita hetken mielijohteesta se toimii, toimii todella. Liian pitkällä suunnittelulla ei tuu muuta kun liian isoja odotuksia ja sit lopulta surumieli kun asiat ei mennytkään toivotun ja suunnitellun mukaan. Mutta niinhän tää maailma vaan toimii.

Heinäkuussa musta todella tulee Helsingin tyttö ja mä oon siitä enemmän kun onnellinen. Muutan mun hyvän ystävän kanssa yhteen ja se tekee tästä muutosta vielä hienompaa. Monet sanoo sitä ettei toisen kanssa asuminen oikeesti loppupelissä luista mutta mä koen jotenki että tarviin siihen jonkun johon voi turvautua ja koska mä oon aina asunu kotona missä on monta ihmistä niin luulen että mulle iskis niin paha masennus kun tajuisin olevani aivan yksin. Joten tää on mulle ihan paras ratkasu. Tää kaikki on mulle tosi uutta ja upeeta koska nythän mä vasta lopullisesti lennän pesästä pois. Ihan kamalaa toisaalta sana lopullisesti mutta tuntuu todella että nyt on sen aika. Tiedän kumminkin että mulla on aina paikka kotona joka on tosi turvallista. En ollu ees tajunnu kuinka paljon tässä muutossa pitää ottaa kaikenmaailman vakuutusjuttuja ynnä muita kuluja huomioon. Mutta jokaisen täytyy jossain vaiheessa käydä nää kaikki jutut läpi ja nyt on mun aika. Onneks mulla on vielä niinkin ihana tilanne että mun ystävä on asunut jo pari vuotta yksin joten hän tietää miten nää hommat sujuu.

No mitäs mä sitten sinne isoon kaupunkiin lähen tekemään. Hyvinkin auki vielä. Tiedän ettei tää mun ratkasu oo kauheen turvallinen eikä monet tällästä uskaltais tehä ettei olis taattuja tuloja mutta niinkun sanoin mä elän hyvinkin spontaanisti ja tää kaikki on nyt vaan menny niin että näin on selvästikin tarkotus tapahtua. Sillä kohtaloon uskominen on mun juttu. Kaikki tapahtuu jostain syystä ja kaikella on tarkotus. Päivä päivältä uskon tähän vaan enemmän ja enemmän. Toi kämppä on tarkotettu meille ja se että me muutetaan Helsinkiin niin sillä on joku isompi tarkotus joka vie mua eteenpäin mun elämässä. Ihan totta. Tiedän et monet ajattelee mua vähän sekopääks tälläsen ajattelutavan takia mutta kuulkaas se on aina vaan toiminu mulla näin. Mutta töitä mulla on kyllä nyt ainakin heinäkuun loppuun ihan kotini vieressä sekä elokuusta lähtien on edelleen mutta en vielä tiedä kuinka paljon ja missä. Kaikki selviää ajan kanssa.

Huomenna olen lähössä siskon kanssa Tukholmaan minilomalle jotta jaksan paiskia töitä koko kesän ja sehän on vasta mahtavaa. Mun ihana ystäväni asuu Tukholman keskustassa ja ihan parasta päästä näkemään hänen elämää siellä. Viikonloppu on varmasti paljon juhlimista ja sekoilua täynnä.

Siinä mun tärkeimmät uutiset tähän väliin. Kesä on ihana, elämä on ihana, nautitaan siis tästä kaikesta mitä meillä on !




Lopuksi vielä elämäni kuvina:

Näin vihdoin mun ihanan rakkaan Eekan <3

Siskon kanssa sushilla.

Työn orja

Käytin Juulian kanssa vähän Potteri synttäreillä.

Lenkille Vipan kanssa.

Skeittailua.

 

Le Bonkin kattoterassin avajaisia ihanassa seurassa.

Mun rakas avovaimoni <3

Juulin kanssa pissistelyä Medarin vessassa.

Velistä tuli merkonomi, hyvä Samppe <3

Juhlatunnelmissa!

Mitäs muutakaan kun Mileyy moikkaa  ;)

Olen rakastunut ! Ihan mieletön keikka !

Love,
Noora

Suomi

Heippa vaan.

Oon tässä nyt pitkään jo pohtinut, että mitä tälle bloggenilleni teen kun sieltä maailmalta nyt palasin. Ajattelin jatkaa. Ehkä. En oo vielä päättänyt. Mutta nyt päätin silti ainakin tulla päivittämään kuulumisiani jos tätä joku nyt vielä käy lukemassa.

Suomessa ja kotona oleilua on nyt jo kestänyt reippaasti yli kuukauden. Hullua kuinka aika oikeesti menee vaan sellasta vauhtia että! Välillä tuntuu etten olis ikinä ees ollut missään. Välillä taas herään siihen että yritän kovasti ymmärtää etten oo enään Australiassa. Sellasia tilanteita on tosi useesti kun oon ihan omissa ajatuksissani tai paikoissa tai henkilöiden kanssa jotka muistuttavat ja jopa saavat mut ajatuksissani luulemaan olin paikkani olevan Mount Elizassa.

Mitkä mun fiilikset nyt sitten tällä hetkellä ovat Australiaa ja kaikkea siellä tapahtunutta kohtaan? Edelleen sekavat. Oon huomannut että taidan kärsiä jostain pienestä masennuksen poikasesta tällä hetkellä. Ainakin aika-ajoin. Sillä tosi usein vaan tuppaa olee tunne ettei yhtään mikään huvita. Uskon kumminkin että kaikki mun laidasta laitaan vuoristorata fiilarit on ihan normaaleja ja lähtee ajan kanssa rauhottumaan. Edelleen kauhee ikävä on lapsia ja koko perhettä. Suru siitä etten ehkä ikinä nää ketään mulle tosi tärkeetä ihmistä sieltä. Oon miettiny että kirjottaisin kirjeen Brigittelle mutta se on nyt ainakin tällä hetkellä vielä vaan ajatuksen tasolla ja yritän aina välillä hamotella päässä että mitä sanoisin. Olis niin paljon sanottavaa. Enkä mä siinä todellakaan mitään menettäis jos yrittäisin saada heiltä ymmärrystä ja sovintoa. Ne kaikki on mulle kumminki niin tärkeitä että olis ihan älyttömän typerää olla yrittämättä !! Oon ihan varma että Brigitte miettii ihan samaa kun nyt on saanu vähän etäisyyttä tähän asiaan. Tai ainakin toivon niin.

Suomi kuulumisista sen verran että elämä on alkanu rullailee kumminkin tosi kivasti täällä ja oon myöskin nauttinu olostani ihan suunnattomasti. Kotona on ihanaa. Ja kavereiden kanssa. Ja treenaamassa. Töitä sain samantien. Todella hyvällä tuurilla !! Viis päivää kerkesin kotona olla ja heti tuli ilmotus että ottavat mut Studio25 töihin!! Oon siis oikeesti tosi onnellisessa asemassa enkä vaan välillä tajua kuinka kiitollinen mun pitäis olla. Oon alkanu taas treenaamaan mun entisen personal trainerin kanssa ja oon nauttinu treenaamisesta ihan mielettömästi! Saa taas ihan uutta puhtia uudesta treeni-ohjelmasta ja ruokavaliosta. Kouluihinkin hain. Sosionomilinjalle sekä liikunnanohjaajalinjalle. En kumminkaan tiedä kuinka kauheesti kouluun haluan. Tai tiedän että haluan ihan mielettömästi kouluun mutta tiedän myös että maailma huutaa mua vieläkin ihan järkyttävästi !! No saa nähdä miten käy opiskelun. Mutta jos en kouluun pääse, voi olla että ens syksynä kirjottelen sitten taas jostain toisesta maasta. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja otan kaikki uudet haasteet ja tuulet ilolla vastaan!

Parasta päivissä: Aamupala

 

Päätin pistää tukkani sitten siniseksi. Koska se oli tylsä.

Sini Sabotagee kattoo!

Velin kanssa isosiskoo kattoo.

 

 

Parhaan pojan kanssa lenkillä.

brunssia Julperin kanssa!

 

 

Maija rakas!

Juuli rakas !

 

Veikkis ! <3
 

Nyt yritän työskennellä parisen tuntia ja sitten kotiin relaksoitumaan ! Ihanaa viikkoa sinulle ! <3

Love,
Noora

I need to say good bye to Australia.

"Mä en enää vaan kestä, mä en jaksa." Siinä mun viimeset sanat Brigittelle. Kyllä rakkaat lukijani kaikki Australiassa alkoi mennä kovaa vauhtia alamäkeä ja minä en vaan enään pysynyt kyydissä mukana. En alkuunkaan. Mun perheelläni on täällä ollut aika rankka vuosi. Rankin ikinä, sanoi Campbell minulle. Sattumalta mä oon vaan nyt tänä vuonna ollut sitten Au pairina. Mä luulen että se ei oo sattumaa. Se on kohtaloa. Tää kaikki on kasvattanu mua meinaan niin hurjasti etten ikinä ajattelis että mitä ihmettä mä sinne Ausseihin lähin vaikka kaikki menikin lopulta niin päin prinkkalaa että ihan itkettää.

Oon jo kaueman aikaa pohtinut että miten kauan jaksan enää. Olin liian heikko nostamaan itse kissaa pöydälle. Keskustelemaan miksi asiat ovat muuttuneet niin kamalasti. Brigitten asenne mua kohtaan on tämän vuoden puolella muuttunut kylmemmäksi, työtä on tullut koko ajan pikkuhiljaa enemmän ja kiitosta ei ole kyllä kuulunut hänen suustaan kun ehkä valehtelematta vuoden aikana kolme kertaa. Parin viimeisen viikon aikana lasten kanssa elo ja työni on tuntunut ihan järkyttävän pahalta ja kyllä, tiedän ettei työnteko todellakaan ole herkkua aina. Mutta minä voin kyllä suoraan sanoa että olen kestänyt aika moista hullunmyllyä vain ajattelemalla että mä kestän tän koska mä rakastan näitä. Näin mä aattelin ja se auttoi. Koska sain rakkautta takaisin ja olin osa perhettä. Tässä tullaan sitten siihen että no mitä ihmettä se nyt ajattelee että sen työpaikassa pitää kuulua perheeseen. Mutta miettikääpäs sitä kun asut siinä sun työpaikassa, elät joka sekunnin, 24/7 siellä "työpaikassasi". Viimeinen pari viikkoa poolhousesta taloomme astuminen tuotti ihan järkyttäviä vaikeuksia, en halunnut aamulla herätä, rintaan puristi ja en osannut enää hymyillä. Itkukin tuli silmään hyvin helposti. Mä olin palanut loppuun. Vaikka mä silti yritin kaikkeni, aivan kaikkeni ei minkään näköstä vastakaikua kuulunut. Brigitte oli siis selvästi ruvennut ymmärtämään miten helposti minun hyvyyttäni voi käyttää hyväksi eikä kiitos varmasti edes käynyt hänen mielessään vaikka yhtenä päivänä esimerkiksi ihan omasta tahdostaan päätin haravoida koko meidän valtavan etupihan. Ei edes huomiota muutokseen vaikka lehtipusseja roskisten vieressä oli 15.

Isäni oli se joka minuun sitten takoi järkeä. Sekä Juulia, joka raukka on joutunut kestämään viimeisen kuukauden aikana minun takiani vaikka mitä. Kiitos pus <3 Isäni teki minulle hyvin selväksi että kenenkään ei tarvitse tuollaista kestää. Nyt oli vain nostettava se kissa pöydälle ja otettava kaikki minua harmittava asia esille. Olin kirjoittanut kaiken Juulian kanssa ylös jotta olisin valmis kohtaamaan hyvin peloissani host-vanhempani. Heidän tultua yksi ilta viime viikolla kotiin päätin että nyt, nyt tai ei koskaan. Tärisin, ääneni värisi, olin aivan sekavassa tilassa koska en ikinä olisi halunnut satuttaa heitä sanoilla mitkä minun oli vain sanottava. Oli kerrottava etten ole enään onnellinen ja en näe mitään valoa tunnelin päässä. Campbell tajusi heti mistä oli kyse mutta sanoi etteivät he kerkeä sinä iltana juttelemaan. Kovasti hän halusi kumminkin saada selville mikä oli hätänä. Hän kun ei edes ole asiaan mitenkään syypää sillä hänen olemassa olo kotona on hyvin vähäistä eikä hän näe mitä päivisin kotona edes tapahtuu. Silti halusin kummallekin jutella jotta en hyökkäisi yksin Brigitten kimppuun surullisilla sanoillani. Campbell minulle sitten sanoi että jutellaan huomen illalla ja kertoo Brigittelle mistä on kyse.

Seuraava päivä. Koko päivä aamusta iltaan kun katseeni osui Brigitten silmiin tuli niin surullinen ja itkuinen olo. Huomasin ettei hän pystynyt katsomaan minuun päinkään ja yritti kaikkensa olla ylimukava. Surullista että vasta tässä vaiheessa kun on tosi kyseessä niin ääni muuttuu kellossa. Tyypillistä. Se päivä oli hyvin raastava ja aika ei meinannut liikkua mihinkään. Ilta tuli niinkuin Campbellkin töistä. Syötiin kaikki yhdessä illallinen ja minua itketti koko ajan enkä pystynyt katsomaan enään lapsiinkaan koska en tiennyt miten tässä tulee käymään. Tunnelma oli aivan maassa. Kaikista huokui ihmetys ja suru. Olin odottanut tätä hetkeä koko päivän, nousin pöydästä ja kuulin Campbellin sanat "Noora joudun lähtemään takaisin töihin, olen pahoillani." Murruin aivan täysin siihen paikkaan. Itkin kun pieni vauva ja en tiennyt miten päin olisin ollut. Brigitte lähti raivon valtaamana viemään lapsia nukkumaan ja Campbell lähti. Siinä vaiheessa mulla kyllä löi niin tyhjää etten osaa ees käsittää miten oon siitä tilanteesta löytänyt keinon selvitä. Menin poolhouseen miettimään. Tiesin etten voisi enää päivääkään viettää Brigitten kanssa samassa talossa yrittäen esittää että kaikki olisi hyvin. Ei.

Olin tutustunut kuukausi sitten Brasilialaiseen Ricoon joka oli tullut minulle aika läheiseksi. Hän oli sanonut minulle että jos ikinä tulee hetki ettet pysty enää siellä olemaan niin minun luokseni voit aina tulla. Päätin mennä sanomaan Brigittelle että minun olisi pakko päästä loppuviikoksi pois kotoa ja että tulisin sunnuntaina keskustelemaan asioista jotta saisimme kaikkia tyydyttävän ratkaisun aikaiseksi eikä kenenkään tarvitsisi kärsiä. Istuin Brigitten sängylle missä hän oli hyvin surullisen ja uupuneen näköisenä. Halasin häntä kun omaa äitiäni ja kerroin että minun on pakko mennä nyt vähäksi aikaa pois, jotta voisimme saada tämän vielä toimimaan. En ikimaailmassa olisi uskonut että se herttainen ja höpsö nainen olisi muuttunut vihaa täynnä olevaksi ihmiseksi. Hänen asenne muuttui siinä kohtaa aivan täysin. Hän ihmetteli suuresti hyvin ilkeällä ja ylimielisellä asenteella miten ihmeessä tässä nyt on muka voinut käydä näin ja miksi minä muka olisin surullinen. Hän hyökkäsi todella lujasti minua vastaan enkä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Hän halusi välttämättä että kerron nyt siinä kaikki asiat mitkä minua MUKA vaivaa. Olin ihan ällikällä lyöty. No rauhallisena ja hyvin surullisella äänellä rupesin hänelle sitten kertomaan asioita. Yhtä ainuttakaan kertaa hän ei kuunnellut minua loppuun, saati sitten edes yrittänyt ymmärtää. hän oli vain hyvin vihainen. Hoki minulle että sitä varten sinä olet täällä, olet Au pairina ja sinulla on tehtäväsi jotta minä kerkeän leikkimään lasteni kanssa. Sanoin hänelle että keskustelumme ei nyt ole menossa kauhean hyvään suuntaan mutta ei minkäänlaista muutosta hänen äänensävyssään tai tyylissään esittää vastalauseitaan. Minun pitäisi hänen mukaan kasvaa aikuiseksi ja miettiä miten rankkaa heillä on. Mutta kun siinä se onkin. Minä olen ollut se joka on psykiatrina joka ikinen päivä kuunnellut Brigitten suruja ja murheita, kertaakaan minun elämästäni tai tuntemuksista kysymättä, hiljaa vain kuunnellut. Ja tämän kaiken surun aiheuttavan tuskan tunteen hän on sitten purkanut tiuskimalla minuun ilman minkään laista anteeksi pyyntöä tai ymmärrystä. Minun pitää siis kasvaa aikuiseksi ja ymmärtää. Mua alkaa ihan itkettää taas kun tätä kirjotan ja mietin miten surullinen olen. En ole edes vihainen. En kenellekään. Vain surullinen, hyvin hyvin surullinen.

Keskustelu päättyi siihen että minä en enään vain yksinkertaisesti saanut sanotuksi mitään ja minun oli pakko vain lähteä. Lähdin siis viime viikolla perheestäni. En kadu päätöstäni ollenkaan, mutta en ikimaailmassa olisi halunnut tämän menevän näin. En saanut hyvästellä minun pikkuisiani joka sattuu minuun ihan järkyttävästi. Ricon luona asuin keskiviikkoon asti. Olin surullinen, masentunut, en yhtään oma itseni. En todellakaan pysynyt kärryillä itsekkään mitä tässä tapahtui. Rico oli hyvin hyvin ihana kun otti minut luokseen mutta en minä sieläkään voinut olla. Olen vain niin sekaisin ja suoraan sanottuna en koe oloni missään muualla turvalliseksi ja omaksi kuin kotona. Suomessa. Kirjoitankin tätä tekstiä tällä hetkellä lentokoneessa Dubaista Lontooseen. Kyllä. Lähdin Australiasta. En lopullisesti. Mutta nyt oli vain niin kova paikka että en nähnyt muita ratkaisuja. Ja olen hyvin tyytyväinen ratkaisuuni. En kadu mitään, en pidä itseäni luovuttajana, en vihaa ketään enkä halua olla kenellekkään katkera. Surullinen olen. Juulian sanoin "sulla nyt vaan sattui kaikki asiat menemään vähän niinkun päin persettä." :D Ihan totta. Ja hei tätä tää elämä on. Aikuistuminen on todella nähtävissä sillä tätä tää aikuistuminen varmasti tulee vielä olemaan. Ylä- ja alamäkiä. Kumpiakin.

Mä olen erittäin erittäin onnellinen näistä 8 kuukaudesta mitkä vietin heidän perheessä. Olen oppinut itsestäni kuin muista ihmisistä niin kallisarvoisia asioita etten vaihtaisi päivääkään.

Keskiviikkona päätin käydä hyvästelemässä Juulian host-perheen vaikka sekin jännitti hyvin paljon sillä tiesin heidän tienneen asiasta. Molemmat vanhemmista halasivat minua ja olivat hyvin ihania. Juulian host-äiti loi minuun uskoa ja kertoi oman näkemyksensä asiaan. Oli ihana kuulla ettei kukaan ole minulle vihanen sillä en todellakaan halua kenellekään pahaa. Hän ehdotti minua vielä menemään host-perheeni ovelle. Sanomaan kiitokseni, anteeksi ja hyvästi. Päätin olla rohkea, hyvin rohkea sillä vastaukseksi voisi odottaa mitä vain. Astelin vanhan kotioveni eteen koputtaen käsi tärisevänä. Pitkän odotuksen jälkeen ilmeetön Campbell tuli avaamaan oven. Hänen sanansa olivat nämä "Ei, et voi tulla tänne sisälle. Teit tämän meille pahimpaan aikaan ikinä ja toivon että tulevaisuudessa tajuat ajatella ennen kun toimit. Hyvää matkaa ja hyvästi." Tunteet nousivat ihan valtavaa vauhtia ja rintaan tuli järkyttävä paineen tunne sekä koko kroppa tärisi. Juulia ajoi minut pois sieltä enkä enää keksinyt mitään sanottavaa. En kerta kaikkiaan mitään. Olin ylpeä itsestäni että yritin, mutta en ikinä olisi uskonut ettei he oikeasti olleet ymmärtäneet selvää Englantia ja sitä mitä minä koin.

Torstai aamuna sanoin rakkaalle Annalle moikat ja voi että oli kamala jättää se rakas kulta itkien töihin musertuneena. Tämä mun lähtö tuli meille kaikille niin äkkiä etten edes itsekkään vielä tässä lentokoneessa ymmärrä kuinka kaukana olen tällä hetkellä Melbournesta. 

Nyt olen ollut Suomessa kolmisen viikkoa ja saanut paljon aikaa miettimiseen. Olen saanut asiaan etäisyyttä. Luin tuon tekstin ekaa kertaa vasta nyt sen kirjoittamisen jälkeen ja en vaihtaisi sanaakaan. Jokainen sana on totta ja haluan tämän julkaista. Ajatukset ovat kolmen viikon aikana olleet hyvinkin sekavat ja tunteet ovat heitelleet laidasta laitaan sellasta vauhtia ettei perässä ole pysynyt. Välillä olen itkenyt ja välillä ollut tukahtuneen onnellinen kotona. Joku päivä tuntuu siltä etten olisi ikinä mihinkään lähtenytkään ja toisena päivänä en edes ymmärrä että olen Suomessa. Kaipaan Australiaa, kaikkea sielä, mutta olen myös todella onnellinen tällä hetkellä kotona Suomessa. Kaikista surullisinta tässä on se että niin moni ihminen oli minulle kahdeksan kuukautta kuin perhettä ja mun elämä sielä ja nyt tuntuu kun kaikki olisivat kuolleet minulle. Näinhän se vähän on. Toivon edelleen että voisin joku päivä saada asiat selvitettyä host-vanhempieni kanssa, toivon todella. 

Nyt jatkan elämääni Suomessa. Treenaten, töitä tehden ja ennen kaikkea nauttien siitä kaikesta mitä mulla on. Mulla on ihan mielettömän hyvä elämä ja ihanat ihmiset ympärillä. Haluun kertoa kaikille mun rakkaille jotka on mun tukena ollut että rakastan teitä ihan mielettömästi ja isoin KIITOS ikinä ! <3

SISKOT <3

RAKKAAT YSTÄVÄT <3

Love,

Noora

Rakkaita kylässä

Heippa!

Nyt en enään tiedä auttaako edes anteeksi pyyntö hiljaiseloni takia mutta kaippa se on ihan ymmärrettävää kun luet vähän pidemmälle. Uusi vuosi on alkanut mulla ihan mielettömän ihanasti ja varmasti yksi parhaimmista ajoista ikinä on tämä tammikuu ollut. 8 tammikuuta veljeni Samppe saapui meille pitkän odotuksen jälkeen. Olin lentokentällä ihan tärinässä ja todella sekavassa tilassa kun Sampen lopulta näin. Se tunne oli vaan ihan mahdottoman mahdoton että joku sieltä mun toisesta maailmasta yht'äkkiä vaan pomppasi tähän maailmaan, ihan tosta noin vain. Tuntui unelta. Olin äärettömän onnellinen kun sain palan kotia tänne ja itkuhan siinä pääsi, tietty.

Vietettiin tässä meillä kotona aikaa keskiviikosta maanantaihin. Otettiin aurinkoa niin altaalla kuin rannalla ja hengailtiin perheen kanssa. Lauantaina käytiin tietysti tuttuun tapaani Morningtonin yössä koska pitihän meidän Juulian kanssa näyttää Sampelle paikalliset hyvät bilepaikat. Lauantai aamuna mun ja Sampen ystävä Ilari Espanja-ajoilta liittyi meidän seuraamme, koska oli reissaamassa Australiassa ja sattumoisin juuri Melbournessa.  No tämän kaiken ihanuuden kruunasi vielä yksi pieni yllätys minkä olimme tehneet pojille todella hyvän ystäväni Marian kanssa. Maria on reissaamassa siskonsa Lauran kanssa ympäri maailmaa ja ilmoitti mulle viikkoa ennen kun Samppe tuli että voisi tulla tänne meille. No siitähän mä innostuin ihan mielettömästi ja tottakai hän saapui meidän kotiovemme taakse lauantaina kun pippalot oli juuri alkamaisillaan. Oli siinä taas itkussa pidättelemistä. Aivan mielettömän hyvä tunne kun sain tänne niin rakkaita ihmisiä jotka tuntee mut, mun perheen ja mun historian. Samppe ja Ilari olivat kyllä ihan mielettömän sekasin kun näkivät Marian. Oli ihan mahtava yllätys pojille. Sitä ne jakso ainakin tunnin ajan ihmetellä että mitä ihmettä meijän tarvii kaikkien tulla Australiaan asti jotta voidaan olla yhessä. :D Näinpä... Mutta meillä oli jokatapauksessa aivan mahtava ilta ja oli ihanaa muistella yhteisiä Espanja-aikoja. Meidän perhe täällä rakastui kaikkiin suomalaisiin ja päättivätkin että Maria jää tänne siksi aikaa kun me Samppen kanssa oltiin Sydneyssä seka Surfers Paradisessa. No sehän sopi erittäin hyvin Marialle. Myöhemmin sillä viikolla myös Laura saapui Koh Samuilta meidän kotiin viettämään aikaa meidän perheen kanssa. Tässä kohtaa pitää kyllä taas miettiä kuinka onnekas olen tästä perheestä!! Kaikki olivat meille tervetulleita ja meillä oli tosi kivaa illallistaa joka ilta Brigitten ja Campbellin kanssa.

Samppe saapui. <3

Lapsille sukkatuliaisia. 

St Kilda beach Melbournessa

Maria <3

Espanja jengi kasassa.

Sitten Sydneyhin... Olen siis ylenpaattisen rakastunut paikkaan. Varsinkin Manly Beachiin!! Käytiin Samppen kanssa siis Manly beachilla sekä Bondi beachilla. Mutta kyllä mä ehdottomasti sanon että Manly on paljon ihanampi paikka. Bondi oli oikeastaan jollain tavalla kuluneempi, ränsistyneempi jos nyt niin voi sanoa. Manly taas tuntui siltä kun olisi tullut johonkin ihan toiseen maahan. Ihana pieni rantakylä. Ja se ranta vaan niin vei mun sydämen. Sydney kaupunkina on monien mielestä erittäin vaikea liikkua ja siinä ei ole kuulemma mitään järkeä. Mä en itse tällästä fiilistä kyllä saanut aikaiseksi. Käveltiin yks päivä kaikki nähtävyydet läpi ja koluttiin melkeimpä koko ydin keskusta eikä siinä nyt mitään hankalaa ollut. :D Aivan mielettömän ihana kaupunki ja Ooppera talo sekä Harbour Bridge olivat kyllä oikeesti todella mahtavan näköisiä ja hienoja nähtävyyksiä. Ehdottomasti suosittelen Sydneytä matkakohteeksi !!

Valmiina lähtöön.

Manly beach

Bondi beach

Sitten Surfers paradiseen. Aivan jotain muuta kun iso kaupunki. Aivan mielettömän ihana pieni rantakaupunki. Mieletön paikka vaan ottaa lungisti, surffata ja palvoa aurinkoa. Juuri mitä me Samppen kanssa haluttiin. Paljon kivoja kahviloita, rantaviivaa varmaan 4kilometriä, rantakatu ja no tietysti baareja ! Surfersiin on kyllä päästävä siis uudestaan. Meillä oli niin mahtava reissu että pakko lähteä uudestaan reissuun! Oikeesti ei me paljoa muuta tehty kun palvottu aurinkoa ja uitu meressä mutta sitäkin enemmän nautittiin ! Vikana päivänä kumminkin päätettiin et nyt lähteään opettelemaan surffaamaan ja ei hitto vieköön paras kokemus ikinä !! Sika rankkaa mutta sitäkin koukuttavampaa !!! Ihan ehdottomasti haluun opetella kunnolla surffaamaan !! Oli myös kivaa nähä ihana ystävämme Aili joka on au pairina Brisbanen lähellä. 

IHANA AILI <3

Samppen ja Ailin yölliset uinnit.

Palattiin matkalta, tuli haikea mieli. Reissu oli niin mahtava vaan ettei ees pysty sanoin kuvailemaan !! Täällä kotona oli vastassa Laura ja Maria joiden kanssa vietinkin sitten seuraavan viikon kun Samppe jo joutui lähtemään kotiin. :( Työt alkoivat mutta ei todellakaan missään haastavissa merkeissä kun oli kaksi ihanaa mimmiä auttamassa. Maria ja Laura olivat reissullaan aikaisemmin tutustuneet pariin Aussiin jotka sattumoisin asuivat Melbournessa. Vietettiinkin toissa viikonloppu heidän luonaan cityssä ja voi vitsi oli taas huikeeta ! Sunnuntainahan 26.1 täällä vietettiin Australia daytä ja meillä kotona oli aika isot pippalot. 40 lasta plus vanhemmat. :D Vietettiin täällä hetki tyttöjen kanssa Brigitteä auttaen ja iltaa lähdettiin viettämään St Kildan rantaan cityyn. Siellä oli tosi hyvä meininki kaikilla picnicin merkeissä. Viime viikon tiistaina tytöt lähtivät jatkamaan matkaansa ja olin siinä vaiheessa hyvin hyvin surullinen ja yksinäinen kun piti alkaa totuttelemaan taas yksinäisyyteen pool housessa. Onneksi on koirat turvana aina tässä tilanteessa. <3 Australia daynä tuli myös tutustuttua uusiin ihmisiin joka oli tietenkin erittäin positiivinen juttu. Näinpä saatiin Juulian kanssa kutsu viime viikonlopulle Phillip Islandille. Lähdimme siis lauantai aamuna Juulian kanssa junalla ja lautalla kyseiselle saarelle joka osoittaitui yhdeksi parhaimmaksi ideaksi ikinä !! Rakastan extemporee reissuja. Niistä tulee aina ihan parhaita. Niinkun tästäkin. Meitä vastassa oli siis yksi uusi tuttavuutemme Brasiliasta. Rico. Hän on kyllä asunut Australiassa jo 8vuotta joten tuntee itsensä myös aussiksi. :D Yövyimme hänen kaverinsa kämpällä joka oli ihan pienen kävelymatkan päässä rannasta. Kokonaisuudessaan saari oli ihan mieletön. En olisi ikinä uskonut että täältä voisi löytyä tuollasia paikkoja. Mielettömästi erilaisia rantoja, peltoja, paljon erilaisia eläimiä ja aivan käsittämättömiä maisemia. Vietimme molemmat päivät lauantain ja sunnuntain rannalla aamusta iltaan. Ystävämme Rico osoittautui aika taitavaksi surffaajaksi ja sehän oli meistä ihan mielettömän upeeta. Sillä mehän päästiin tietty kanssa treenaamaan... Aallot olivat kuitenkin näin aloittelijoille ehkäpä hieman liian isoja joten ei sitä nyt niin surffaamiseksi voinut kutsua. :D Mutta melomisesta kuitenkin sain olkapäälihakseni tulehduksen partaille.. :D Sunnuntaina päätimme lähteä snorklaamaan ja hahah sekin osottautui meille aika mahdottomaksi.. Päästyämme ehkä 20metrin päähän rannasta iski paniikki sillä edessämme veden alla vaani järkyttävän kokoinen rausku. No päätimme jättää tämän snorklauksen vähän taitavammalle kaverille ja menimme rannalle vahtimaan tavaroitamme... :D Eli ottamaan aurinkoa, tietenkin. Sillä sen me osaamme. Oli ihan huikeeta nähä kuinka joku oikeesti panostaa snorklaukseen, kun hänellä oli kaikki punnukset ja sellanen ihme nuolipyssy millä hän ihan oikeesti "kalasti" kaloja meren pohjassa. :D Harmiksemme Rico hukutti meren pohjassa pussin missä oli sisällä 300dollarin kamera... Tärkeintä oli kuitenkin että saimme hänet elävänä takaisin. Oli ihanaa sunnuntai-iltana kotiin palatessa tajuta kuinka väsynyt olin ja kuinka tervettä väsymystä oli kyseessä. Ihan älyttömän rankka mutta antoisa viikonloppu takana. Ihan varmasti palaamme siis Phillip Islandille !! 

Australia daytä with australia mamma <3

Oikeet aussitytöt värjää jopa tukkansa asiaankuuluvaksi.

Jack <3

St Kilda 

Laura <3

Lämmintä riittää.

Phillip Island look

Päätettiin toteuttaa suuri haaveemme, tehdä tämä rannalla. Surffilauta oli pelkkää plussaa !!!

Snorklailee

Ihan ite pingu pongattu merestä !!

Peukku Phillipille !

 Lapsilla alkoi tällä viikolla koulu ja paluu arkeen tuntuu ihan tosi sopivalta tähän paikkaan !! Ihanaa kesää edelleen vietetään ja varmasti tullaan viikonloput viettämään rannoilla surffaten tai ainakin yrittäen :D Mulla on huomenna synttärit ja kamalaa kun tuntuu vanhalta ihan oikeesti..

Tullyn eka luokka alkoi !!

Mutta onneksi tämä pirpana jäi mun kanssa vielä viettämään aikaa. <3

kouluun.

Matilda raahataan rattaisiin suoraan sängystä yökkäri päällä, helppoa !

Erittäin iloinen ja onnellinen Noora !!

 Totta tosiaan oon tällä hetkellä erittäin ilonen ja onnellinen elämääni ! Vielä kerran olen pahoillani tästä pitkästä tauosta mutta mulla on tosiaan ollut aika hurjan kivaa ja liikaa tekemistä !! 

Ihanaa päivää sinulle <3 

Love,

Noora